Luottamus ja yhteisöllisyys muuttuvassa yhteiskunnassa

Kirjoittaja: Tuija Kuorikoski, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Lähdetäänpä liikkeelle pienellä ajankuvauksella lapsuuden muistoistani aina tähän päivään saakka. Keski-Pohjanmaa 80-luvulla. Pieni kyläkauppa - jota ei tietenkään enää ole. Sinne suuntasi kulkunsa pieni pojan viikari, joka oli käynyt salaa mummun rahapussilla. Sata markkaa taskussa ja karamellit mielessä viikari saapui kauppaan. Mutta miten kävikään? Tuttu kauppias epäili viikarin äkkirikastumista ja soitti vanhemmille. Viikari palautettiin kotiin ja hän sai asianmukaisen puhuttelun ja häpesi tekostaan. Lähiyhteisö puuttui ja välitti. Rehellisyys voitti.

Kesäinen päivä Kokkolassa eräällä asuinalueella 2010-luvulla. Jäbä heitteli tarkkuusheittoa kivillä naapurin ikkunaan, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Tästä naapurin verenpaine lähti nousuun ja hän kävi nuhtelemassa jäbää asiasta tiukasti, mutta asiallisesti. Kului vartti ja ovikello soi. Jäbä ja hänen isänsä olivat oven takana. Isä vaati naapurilta anteeksipyyntöä, koska jäbälle oli tullut paha mieli nuhtelusta. Naapuri pyysi hämmentyneenä anteeksi miettien uskaltaako mihinkään enää puuttua.

Yhteiskunnassamme korostetaan yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Valitettavasti tuntuu siltä, että pidetään huolta paremmin oikeuksista kuin velvollisuuksista. Onko menty jo liian pitkälle yksilön oikeuksien korostamisessa, jos vanhemmilla on niistä tällainen käsitys? Sama näkyy koulumaailmassa ja synnyttää asetelmia vanhemmat vastaan koulu. Paljon on vaatimuksia koulua kohtaan ja unohdetaan se, kuinka suuri oikeus on pelkästään se, että koulua saa käydä ja vieläpä ilmaiseksi. Opetusta yksilöllistetään resurssien mukaan, mutta joillekin tuntuu olevan tärkeämpää yksilön huomioimista se, saako tunnilla olla pipo päässä.

Kyläkouluja lakkautetaan, lukioita yhdistetään. Koulumatkat ja koulupäivät pitenevät. Lisää kuraattoreita, lisää psykologeja, kuten elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilashuoltolaki velvoittaa. (Keskipohjanmaa 28.1.2014). Pystyykö satojen oppilaiden ja opiskelijoiden joukosta näkemään ne, joilla on hätä? Harvassa ovat pienet kyläkoulut, joissa opettaja tuntee perheet, tietää mitä oppilaan elämässä tapahtuu. Pienessä koulussa opettaja näkee nopeasti oppilaan hädän ja voi puuttua asioihin välittömästi ilman suuremman koneiston käyntiin pyöräyttämistä.

Sakari Möttönen kirjoittaa yhteisöllisyydestä (Hyvinvoinnin uusi politiikka, Hiilamo & Saari toim.) ja luottamuksen tärkeydestä. Hyvinvointitutkimukset osoittavat, että luottamuksen tunteella on yhteys hyvinvointiin. Ihmiset, jotka eivät usko voivansa vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, eivät myöskään luota toisiin ihmisiin, lähiyhteisöön ja julkisiin toimijoihin. Väittäisin, että nykyinen luottamuksen väheneminen yhteiskunnan toimintaan on kytköksissä tähän paisuttamiseen, joka on meneillään. On vaikea luottaa mihinkään ja kehenkään kasvottomassa yhteiskunnassa.

Kilpailun korostuminen yhteiskunnassa on johtanut siihen, että ihmiset ovat jatkuvasti varpaillaan. Yt-neuvotteluista työpaikoilla saa kuulla uutisissa viikoittain. Tilanne ajaa ihmiset pitämään kynsin hampain kiinni omista eduistaan ja me-henki voidaan haudata sotien veteraanien mukana. Luottamus hyvinvointiyhteiskuntaan horjuu. Hyvien ihmisten maa-kokoelma (Pessi & Saari toim.) haastaa siirtymään yksiulotteisesta kilpailukyky-yhteiskunta ajattelusta innovaatioiden tavoitteluun, jotka olisivat eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ympäristön kannalta kestävän kehityksen mukaisia. Tähän on helppo yhtyä. Pelkkä lukujen tuijottelu ei riitä, kun on kysymys ihmisten hyvinvoinnista. Tietoa ja tutkimuksia löytyy, nyt tarvittaisiin eri alojen yhteistyötä uusien näkökulmien luomiseen, jotta voisimme säilyttää luottamuksen hyvinvointiyhteiskuntaan toimivuuteen.