Anne Saarela
yliopistonopettaja
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Nykyään kiireestä on tullut kroonista. Työssä ja
vapaa-ajalla meiltä odotetaan koko ajan sataprosenttista suorittamista ja
tehokkuutta. Ei ole aikaa pysähtyä ja olla läsnä tässä hetkessä. Ja jos ei ole
läsnä tässä ja nyt, vaan jatkuvasti elää menneessä tai tulevassa, ei voi
aidosti kohdata toista ihmistä. Maija Paavilaisen aforismissa on todettu
osuvasti, että kiire on ehtimisen este. Mutta mistä kiire sitten johtuu?
Joillekin ihmisille kiire ja suorittaminen voivat olla
tiedostamattomia keinoja paeta pysähtymistä. Pysähtyminen tarkoittaisi sitä,
että joutuisi kohtaamaan itsensä, omat ajatuksensa, pelkonsa, häpeänsä ja
vajavaisuutensa. Tommy Hellstenin sanoin ”voidakseen olla läsnä on oltava sinut
itsensä kanssa”. Itsensä tunteva ja hyväksyvä ihminen voi kunnioittavasti
kohdata toisen ihmisen sellaisena kuin hän on.
Itsenään arvostava ihminen on myös terveellä tavalla
itsekäs. Hän asettaa omat rajansa ja huolehtii itsestään. Hän huolehtii riittävästä
levosta ja ravinnosta, viettää aikaa rakkaidensa seurassa ja tekee asioita,
joista nauttii – on siis kaikella tavalla hyvä ja armollinen itselleen! Tässä
yksinkertaisessa viisaudessa on aika paljon opeteltavaa myös meille
sosiaalialan ammattilaisille. Mutta opettelemalla rakastamaan ja arvostamaan
itseämme voimme paljon paremmin auttaa muita ihmisiä sekä kohdata heidät aidosti
ja kunnioittavasti. Ja se ei ole vähäpätöistä, sillä kunnioittava kohtaaminen
on voimaannutta kokemus. Tommy Hellstenin mukaan tarve tulla kohdatuksi,
nähdyksi ja kuulluksi on ihmisen perustarve.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti