Sosiaalityöstä on kirjoitettu viimeisen vuoden aikana useita
kertoja mm. Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Kirjoitukset ovat
koskettaneet useimmin lastensuojelussa tehtävää sosiaalityötä. Sävy
kirjoituksissa on ollut pääsääntöisesti kriittinen, pahimmillaan sosiaalityön
osaajia loukkaavaa ja kykyjä aliarvioivaa. Kirjoitusten sävy on pikku hiljaa
muuttunut kritisoimisesta resurssien vähyyden ihmettelyksi. Jo on aikakin. Toki
sosiaalityötä on syytä seurata ja arvioida kriittisesti – käytetäänhän siinä
työssä todella vaikuttavaa valtaa. Erityisesti asiakkaan oikeuksia arvioiva ja
tukeva keskustelu on tärkeää myös meille sosiaalityön ammattilaisille. Paljon
arvostellussa lastensuojelutyössä käytetään yhtä yhteiskunnan voimallisinta puuttumisen keinoa lapsen
elämään ja vanhemmuuteen puuttumista. Kun lapsi joudutaan ottamaan pois
perheestä, on sille oltava aina lapsen edusta lähtevät perustelut.
Kriittisissä arvioinneissa ei ole juurikaan pohdittu mistä
sosiaalityön ”alennustila” johtuu.
Voisiko sosiaalityön laadun ongelmissa olla kyseessä ”resurssipula”, sama kuin terveydenhuollon laatuongelmissa (aina
on pula lääkäreistä ja hoitajista). Terveydenhuollon ongelmien yhteydessä ei
käytetä juurikaan huonon hoidon laadun selityksenä esim. ammattiosaamiseen
liittyviä puutteita tai työn vaikuttavuuden heikkoutta.
Sosiaalityö on useissa yhteyksissä todettu olevan kriisissä.
Esimerkiksi vuonna 2009 entinen
Etelä-Suomen lääninhallitus käytti termiä ”katastrofaalinen tilanne” joidenkin
kuntien osalta. Suomessa on kuntia, joissa ei ole yhtäkään pätevää
sosiaalityöntekijää tai sosiaalityötä johtaa muu kuin sosiaalityön koulutuksen
saanut esimies. Tästä huolimatta ei ole
tilanteeseen ole juurikaan moittimista lukuun ottamatta reagoitu. Sosiaalihuollon
ylin yhteiskunnallinen toimija sosiaali- ja terveysministeriö ei ole
yksittäisiä kommentteja lukuun ottamatta ainakaan julkisesti asettunut tukemaan
tai puolustamaan sosiaalityötä.
Jatkuvan kritisoimisen ja arvostelun sijaan sosiaalityössä
tarvitaan myös voimaannuttavaa kannustamista ja sosiaalityön menetelmien
kehittämistä. Suuri työntekijävaihtuvuus, suuri työtaakka, jatkuva tunnekuormi-tus,
riittämättömyyden tunne ja kiire, ovat
syitä miksi ei pystytä juurikaan panostamaan sosiaalityön sisällön
kehittämiseen. Niissä kunnissa, joissa resurssit ja johtaminen ovat kunnossa
sekä sosiaalityön koulutus ovat lähellä, pystytään tekemään työtä
pitkäjänteisemmin. Eri lainsäädäntömuutoksilla
on sosiaalityöntekijöiden vastuuta kasvatettu ja ollaan kasvattamassa, mutta vastuunkantajien
harteet alkavat olla niin kasassa, että romahtaminen on alkanut. Tämän taakan päälle tuodaan jatkuvasti
kielteistä julkisuutta ja kritiikkiä.
Siinä riittävästi syytä hakeutua muihin ”kevyempiin” ja usein myös
paremmin palkattuihin työtehtäviin.
Kuntien sosiaalityön viroista on 25-30 prosenttia täyttämättä
tai niitä hoidetaan epäpätevien työntekijöiden avulla. Näitä epäpätevien työntekijöitä kuitenkin arvioidaan
pätevinä toimijoina (eihän arvioija
tiedä tai ole ottanut selvää, onko tekijä pätevä työhönsä). Sosiaalialan
ammattilaiset eivät voi julkisesti puolustautua (eivät jaksa) yksittäisissä
asiakasasioissa, vaikka juuri niillä epäkohtia nostetaan esille. Epäpäteviä
työntekijöitä ei voi syyllistää, jonkunhan työt on tehtävä. Yliopistoista valmistuu päteviä sosiaalityöntekijöitä,
mutta suunta ei aina ole kohti kuntia.
Meneillään olevassa sote –piiri keskustelussa on keskustelu painottunut täysin erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon resurssien turvaamisen. Kuitenkin tavoitteena on rakentaa sosiaali- ja terveyspiirit. Selvityshenkilöiden raporteissa muistetaan mainita sosiaalipalvelut, mutta he eivät ole pystyneet ottamaan kantaa niiden laajuuteen, asemaan ja sisältöön osana sote -piirejä. Uusi lakia valmisteleva työryhmä koostuu pääasiassa kaukana asiakastyöstä olevista erikoissairaanhoidon kuntayhtymäammattilaista ja useimmat terveydenhuollon työkokemuksella. Voidaanko heiltä edes edellyttää kykyä ymmärtää sosiaalihuollon palvelujen kokonaisuutta ja sisältöä, puhumattakaan palveluihin liittyvien palveluprosessien ja lainsäädännön tuntemusta? Sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen asema ei siten ole sote –piirikeskustelussa kovin positiivista tulevaisuutta lupaava. Jääkö sosiaalipuolelle mopen osa?
Sote -piiri valmistelussa on viimeiset hetket ottaa mukaan
sosiaalipalvelujen asiantuntijoita. STM:ssäkin on puutteita sosiaalihuollon tuntemuksen
osalta. THL on pitkälti terveydenhuollon palveluja tukeva organisaatio, vaikka
sen tehtäviin kuuluu hyvinvoinnin edistäminen kokonaisuudessaan. Molemmat
ministerit ovat keskittyneet huolehtimaan julkisissa puheissaan
terveydenhuollon palvelujen turvaamisesta. Sosiaali –sana on mukana vain sosiaali-
ja terveyspiirikäsitteessä. Ministerien tulisikin nyt kertoa julkisesti mihin he
sitoutuvat ministeriön vetäjinä sosiaalipalvelujen kehittämiseksi sote –piirien
muotoutuessa. Miten sosiaali- ja terveysministeriö asemoi sosiaalipalvelut
osana piirejä?
Erkki Penttinen, Tulosaluejohtaja, sosiaalityö ja perhepalvelut,Vaasan kaupunki
Tämän puheenvuoron toivoisi päätyvän asianomaisten päättäjien ja viranomaisten näytöille. Sosiaalityön kohde, ne "ilkeät ongelmat" eivät ole niin helpoilla hallinnollisilla tai rakenteellisilla siirroilla ratkottavissa, kuin sairauksien hoitamiset.
VastaaPoistaSirkka Alho
Ihan pakko siteerata tässä Briitta Koskiahoa: "”Yleviä [sosiaali- ja terveyspalveluja koskevia] suunnitelmia vaivaa kaksi perusongelmaa: ne lähtevät edelleen liikkeelle toisaalta hallintokeskeisesti ja toisaalta epärealistisin käsityksin siitä, mikä on palvelujen tarvitsijalle tärkeää ja millaisia ongelmia heidän arkielämässä selviytymisessään on.” Tapa jolla sote-palvelujen järjestämiseen liittyviä päätöksiä - järjestelmän eri tasoilla - tehdään on itse asiassa hyvin pelottava kuva nykyisestä toimintakulttuurista, joka ei millään tavoin ole omiaan rakentamaan luottamusta yhteiskunnassamme.
VastaaPoista