Muutamia ajatuksia osallisuudesta

Osallisuudesta on 2010-luvulla tullut yksi sosiaalialan ja sosiaalityön kenttää määrittävä ja työskentelyä haastava käsite. Tuskin on löydettävissä yhtäkään käynnissä olevaa kehittämishanketta , jossa osallisuutta ei jollain tasolla mainittaisi tavoitteissa, toteuttamissuunnitelmassa tai jo otsikossa. Myös tutkimuksessa osallisuus käsitteenä valtaa alaa tarkasteltaessa niin aikuisten kuin lasten osallistumista tutkimukseen. Osallisuuden käsite ympäröi meidät joka puolelta ja ilmiselvästi sillä on hyvä tarkoitus. Mutta mistä osallisuudesta on kyse? 

Osallisuus ymmärretään kuulumisena johonkin ja mahdollisuutena vaikuttaa. Se syntyy osana vastavuoroista toimintaa ja vuorovaikutusta.  Sen perusedellytyksenä on, että yksilöllä mahdollisuus saada tietoa ja oikeus ilmaista mielipiteensä, vähintäänkin silloin, kun asia koskee häntä itseään. Osallisuuden ajatellaan lisääntyvän mitä enemmän saamme vaikuttaa asioihin. Nämä kaikki on helppo sijoittaa myös sosiaalityön ytimeen, mutta näyttää siltä, että meiltä puuttuu valmiuksia ja mahdollisuuksia toimia osallisuutta tukien – ainakin, jos tarkastelemme nykyisiä kehittämishankkeita.

Filosofi Eero Ojasen (2000) sanoin osallisuudessa on kyse kokonaisuudesta, johon liittyy todellisuuden kaikkien eri puolten näkeminen ja tunnustaminen.  Ajattelen, että osallisuuden edellytyksiä luotaessa tämä on tärkein lähtökohta ja tätä epäkohtaa myös hankkeet korjaavat tarjoten uusia tapoja nähdä ja tunnustaa kokonaisuuden osia. 

Edelleen Ojasen ajatuksia lainaten: ”Osallisuus, kuten sivullisuuskin, on samanaikaisesti sekä yksikön että yhteiskunnan tila. Yksi askel osallisuuden tiellä on, että jätetään kokonaan sivuun kysymys, kumpaa pitäisi muuttaa yhteiskuntaa vai yksilöä. Kysymys on molemmista, osallisuus on sekä- että. Osallisuuden aineksia ovat ihmisen oma mielekkyyden kokeminen ja samalla yhteiskunnallinen tila, tiettyjen yhteiskunnan perusvaatimusten toteutuminen. Osallisuus on oivallus, että nämä kaksi ovat yhdessä, edellyttävät toisiaan. Toisin sanoen osallisuus ei ole vain ihmisen sisäisen tila, mutta sitä ei ole olemassa ilman sisäistä kokemusta.  Se on sisäinen tila, johon niin asiakkaalla kuin työntekijällä on oikeus.  Tällöin on mahdollista kohdella niin itseään kuin muita hyvin. 

”Osallisuus on ihmisoikeuksien ja ihmisarvon maailma” (Ojanen 2000, 97). Se on eittämättä käsite, jonka avulla sosiaalityö voi jäsentää ja tutkia omaa toimintaansa yhdessä asiakkaiden kanssa – ei heitä osallistamalla, vaan heidän kanssaan.

Anu-Riina Svenlin

yliopistonopettaja

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius