Normiarkeako?

Kirsti Rahkola
johtava sosiaalityöntekijä
Kalajoen kaupunki

Pari viikkoa sitten luin ilolla paikallislehdestä erään sosiaalityön asiakkaan kirjoituksen. Tämä asiakas oli ymmärtänyt työmme vaikeudet ja lakisidonnaisuuden. Kirjoituksen myötä saimme myös kiitoksen tekemästämme työstä.

99,9 % asiakkaistamme on juuri näitä: avun tarpeessa olevia ja jotka apuamme osaavat arvostaa.  He pyrkivät myös itse olemassa olevin keinoin omaa tilannettaan parantamaan. Yhteistyö tämän asiakaskunnan kanssa on vuorovaikutuksellista ja hedelmällistä. Koemme yhteisiä onnistumisen kokemuksia. Heidän takiaan jaksamme työtämme tehdä ja saada siitä itsellemme työn tekemisen ilon ja nautinnon.

Mutta se yksi promille asiakkaistamme on valitettavasti juuri se pieni joukko jonka takia työntekijät uupuvat, ahdistuvat, kärsivät unettomuudesta, jännittyneisyydestä ja mahdollisesti jopa pidemmän päälle vaihtavat työtä. Esimerkiksi toimeentulotukilakiin perustuvan kielteisen päätöksen saatuaan asiakkaat eivät ymmärrä ratkaisua ja kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. Jos työntekijä ei suostu asiakkaan vaatimuksiin niin tästä seuraa työntekijän uhkailua, kiristystä, herjaamista, henkilökohtaisten ja koko perheen asioiden penkomista, valheiden levittämistä työntekijästä, kotiin seuraamista ja kodin lähellä vaanimista ja jopa tappouhkauksia. Nämä samat asiakkaat tekevät asiattomia valituksia kohtelustaan Aviin ja Valviraan ja lausuntojen antaminen valvontaviranomaisille kuluttaa kohtuuttomasti työntekijän työaikaa. Samoja asioita saa kokea lastensuojelun työntekijä joutuessaan tekemään vanhemmille epämieluisia päätöksiä asettaessaan lapsen edun etusijalle. Vaikkakaan sitä ei heti oivalla niin sopimaton kielenkäyttö, solvaukset, henkilökohtaiset loukkaukset ja nimittelyt katsotaan henkiseksi väkivallaksi. Samaa henkistä väkivaltaa on myös kiroileminen, huutaminen, äänen korottaminen ja uhkailut. Uhkailu voidaan esittää leikillään tai tosissaan, mutta se on aina merkki väkivaltariskistä. Meidän ammattilaisten pitäisi ymmärtää että väkivaltaisuuden syntyyn vaikuttavat yksilön psyykkiset ja biologiset ominaisuudet sekä ympäristötekijät. Väkivalta on usein reaktio tilanteeseen, jossa ihminen kokee avuttomuudentunnetta eikä hänellä ole muita keinoja eikä kykyjä selviytyä vaikeasta tilanteesta. Mutta ymmärrys tilanteessa jossa väkivalta kohdistuu omaan itseen ? Henkinen väkivalta saattaa aiheuttaa työntekijälle unettomuutta, jännittyneisyyttä ja muita psyykkisiä oireita.

Meillä on säädetty lait esimerkiksi asiakkaan asemasta ja oikeuksista ja hallintolaki hyvän hallinnon toteuttamiseksi. Missä on laki joka suojaa työntekijää mieleltään häiriintyneiltä asiakkailta? Asiakkailta joiden ymmärrys ei riitä siihen että he itse toimivat väärin?  Asiakkailta jotka sysäävät kaiken vastuun elämästään sosiaalityöntekijöille? Asiakkailta jotka eivät ymmärrä syyllistyvänsä itse henkiseen väkivaltaan?

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työntekijän turvallisuudesta. Mutta myös työnantaja on usein neuvoton mieleltään häiriintyneen asiakkaan kanssa. Työntekijälle tarjotaan ymmärrystä, vaihdetaan työntekijää, ”koeta kestää” asennetta ja tarvittaessa työnohjausta. Poliisi on asiassa voimaton kun mitään ns. rikosta ei ole vielä tapahtunut. Fyysiseen väkivaltaan puututaan yleensä välittömästi mutta henkiseen väkivaltaan avun hakeminen ja saaminen on vaikeampaa.

Työpaikkaväkivaltaan tulee kiinnittää aina vain yhä enemmän huomiota. Työssä koetulla väkivallalla on vaikutusta sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen: fyysisen terveyden lisäksi sillä on vaikutusta myös henkiseen hyvinvointiin, sillä väkivalta ja sen uhka vähentävät työviihtyvyyttä ja työssä jaksamista. Työväkivallan uhka tulisi huomioida jo sosiaalityön koulutusvaiheessa jotta uusi nuori työntekijä uskaltaisi heti niin fyysistä kuin psyykkistäkin väkivaltaa kokiessaan apua hakea.