Suunnitelmista on moneksi!

Katri Viitasalo

yliopistonopettaja

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Laadukas sosiaalityö on suunnitelmallista. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä, eikä taida olla edes liioittelua sanoa, että suunnitelmallisuus on yksi keskeisistä suuntauksista, joihin sosiaalityötä juuri nyt halutaan viedä. Suunnitelmalliselta sosiaalityöltä odotetaan perusteltuja ja vaikuttavia väliintuloja. On oltava tietoa siitä, millaista apua on tarkoituksenmukaista tarjota missäkin tilanteessa, ja mitä tarjotulla avulla saavutetaan. Ammatillisen toiminnan suunnitelmallisuus vahvistaa myös työn ammattieettistä perustusta ja eettisten vaatimusten täyttymistä.  Omaa ammatillista toimintaa, päätöksentekoa, sen perusteita ja oikeudenmukaisuutta pohditaan tarkoin, kun toimitaan suunnitelmallisesti. Mutta mitä suunnitelmallisuus tuo sosiaalityön arkisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa? Mikä suunnitelmien tarkoitus siinä oikein on? Vain yksi lomake lisää täytettäväksi ja byrokratiaa palvelemaan?

Asiakastyössä laaditaan lukuisia suunnitelmia, niitä on moneen tarkoitukseen ja monensisältöisiä. Puhun tässä sosiaalityön suunnitelmista yleisesti. Sosiaalityöntekijälle suunnitelma toimii työvälineenä, joka suuntaa työskentelyn tavoitteita asiakaskohtaisesti. Siinä suunnitelma puoltaa paikkansa, vaikka suunnitelmia on turha laatia yksinomaan työtekijän tarpeita ajatellen. Sosiaalityötekijän näkövinkkelistä katsottuna usein kiireinen työtahti ja suuret asiakasmäärät myös estävät suunnitelmien tekemisen ja suunnitelman laatiminen jää ”suunnitelmatasolle”. Tärkeä ja tärkein näkökulma suunnitelmiin on apua vailla olevan ihmisen tarpeet ja se, mitä tarkoitusta varten ja miten suunnitelma tehdään. Ihmiselle, joka sosiaalityön apua tarvitsee, suunnitelma voi toimia eräänlaisena sopimuksena sosiaalityöntekijän kanssa. Se kertoo siitä, mitä sosiaalityön tarjoaman avun keinoin tavoitellaan. Apua hakevan ihmisen ja sosiaalityöntekijän väliseen vuorovaikutukseen se tekee ”virallista” tilaa yhteiselle tavoitteidenasettelulle. Näiden tavoitteiden lähtökohtana on ihmisen elämän tilanne. Ihmisen arki ja siellä ilmenevät ongelmat tai haasteet ovat todellisuutta, jonka kanssa suunnitelman on tarkoitus resonoida. Suunnitelman yhteys arkiseen elämään on a ja o. Jos suunnitelma ei rakennu ihmisen arkisiin kokemuksiin, muodostuu siitä paperi, joka palvelee kenties työtekijää, mutta mahdollisuudet tukea muutosta ihmisen elämässä jäänevät hatariksi. Kun suunnitelma resonoi ihmisen arkisen elämän kanssa, rakentaa se samalla sosiaalityötä niin, että ihmisen arkinen elämä on työskentelyn lähtökohta ja perusta. Tarkoituksenmukaisella tavalla ja aidossa yhteistyössä laadittu suunnitelma voi tämän mukaan tarjota sekä sosiaalityöntekijälle että sosiaalityön palvelua tarvitsevalle ihmiselle mahdollisuuden siirtyä byrokratiaa painottavasta työskentelystä askelen verran lähemmäs ihmisen arkea. Parhaimmillaan suunnitelmat raottavat osallisuuden ovea sosiaalityössä.