Lastensuojelun sossu ei vähästä hätkähdä

Johannan Alatalo

yliopistonopettaja

Kokkolan yliopistokeskus Chydenisu

Sähköpostikysely kolahteli useampaankin sähköiseen postilaatikkoon marraskuussa 2013. Lähetin nimittäin joukolle lastensuojelun ja sosiaalityön parissa tällä alueella työskenteleviä ja sosiaalityötä Kokkolan yliopistokeskuksessa opiskelevia kyselyn koskien heidän käsitystään lastensuojelun yliopisto-opetuksen tilasta ja sen kehittämiseen liittyvistä toiveista. Onnekkaimmat saivat saman kyselyn moneen kertaan, kun kokematon kyselijä vasta opetteli kyselyn lähettämistä. Tahdon näin blogin kautta lähettää kiitokseni kyselyyn vastaajille ja pyytää anteeksi aiheuttamaani harmia.

Sosiaalialan ihmiset eivät vähästä hätkähdä ja näin sain kyselyyni hienosti vastauksia. Alkuperäinen kysely ja muistutusviestittely toivat vastauksia yhteensä 74. Vastausten analysointi on vielä kesken, mutta ajattelin tuoda esille blogin kautta alustavia tuloksia kyselystä. En ole eritellyt tähän vastaajaryhmiä ja kerron vastauksista yleisimpien vastausten mukaisesti. 

Kysyin aluksi millaisia valmiuksia mielestäsi nykyinen yliopisto-opetus antaa lastensuojelun tehtäviin. Kysymys jakaa vastaajat melko selvästi kahtia. Noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että yliopisto-opetuksen antamat valmiudet ovat heikot ja opetus on liian teoreettista. Teoreettinen tieto ja käytännön kautta saatu tieto eivät opetuksessa kohtaa toisiaan. Toinen puoli taas piti yliopisto-opetuksen antamia perusvalmiuksia sosiaalityöhön ja lastensuojeluun hyvinä ja että opetuksessa jopa korostuu lastensuojelu muiden sosiaalityön osa-alueiden kustannuksella.

Toiseksi kysyin lastensuojelun opetuksen kehittämistarpeista ja mitä lastensuojelusta pitäisi ainakin opettaa? Vastausten perusteellisuus ja rikkaus yllättivät enkä pysty niitä tähän tyhjentävästi analysoimaan. Vastauksista nousi kuitenkin alueita, jotka korostuivat. Lastensuojelun lainsäädäntöön ja lain soveltamisen harjoitteluun tiivistyivät monien vastaukset. Pelkkä laintuntemus ei riitä, tarvitaan myös mahdollisuuksia käsitellä asiakastapauksia yhdessä ja oppia käytännön kokemuksista. Vastauksista nousi esille myös toive erillisestä, pakollisesti lastensuojelussa tehtävästä työharjoittelujaksosta.  Vastaajat toivoivat lisäksi, että käytännön työntekijöitä käytettäisiin opetuksessa tuomaan realistista kuvaa käytännön työstä. 

Vastaajat kertoivat sosiaalityöntekijän tarvitsevan tietoa lastensuojelun prosessista ja työmenetelmistä. Sosiaalityöntekijän persoonalliset ominaisuudet ovat lastensuojelutyössä tärkeitä. Sosiaalityöntekijän tulee olla eettisesti valveutunut, asiakkaitaan arvostava, vahva ja omata hyvät vuorovaikutustaidot. Taitoja lapsen ja perheen kohtaamiseen ja yhteistyön rakentamiseen tarvitaan myös ja yhtenä toiveena nousi esille kokemusasiantuntijoiden käyttö lastensuojelun opetuksessa. Opinnoissa tulisi käsitellä erityisesti väkivaltaa ja kaltoinkohtelun tunnistamista, kiintymyssuhdevauriota, sijaistraumatisoitumista ja lapsen normaalia kehitystä, mielenterveysongelmia ja päihdeproblematiikkaa.  Moniammatillinen työ ja työ erilaisissa verkostoissa ovat lastensuojelun arjen työn todellisuutta ja myös siinä työssä tarvitaan taitoja, joita olisi hyvä opetuksessa nostaa esille.

Vastauksista käy ilmi lastensuojelutyön huono julkisuuskuva. Huono käsitys lastensuojelusta vaikeuttaa avun hakemista ja vastaanottamista lastensuojelusta ja näkyy lastensuojelua kohtaan tunnettuna epäluulona ja torjuntana, joka voi vaikeuttaa yhteistyön käynnistämistä perheiden kanssa. Miten voisi paremmin tehdä näkyväksi lastensuojelun ja lastensuojelun asiakkaiden kohtaamia haasteita yhteiskunnassa ja miten lastensuojelutyötä voisi kehittää? Mediataidot ja yhteiskunnallinen vaikuttamistyö nousevat yhtenä sosiaalityön ja sosiaalityön opetuksen haasteena vastauksista esiin.