Miksi vaikenet, sosiaalityöntekijä?

Kirjoittaja: Heli Väyrynen, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
 

Lasten huostaanotot ovat kuohuttaneet suomalaisia tänä talvena. Meistä monet ovat nähneet sosiaalisessa mediassa levinneen videon, jossa poliisit hakevat väkisin kaksospojat kotoaan laitokseen. 

Monet vanhemmat ovat kertoneet mediassa tarinansa mielestään perusteetta tehdyistä lastensa huostaanotoista. Kuntien sosiaalijohto ja ministeriön virkamiehet taas painottavat, ettei lapsia oteta Suomessa huostaan heppoisin perustein, vaan pikemminkin päinvastoin. Moni muistuttaa tapaus Eerikasta.

On hienoa, että huostaanotoista on alettu keskustella. Perheiden pitää tuoda esiin näkemyksiään viranomaisten toiminnasta, jos heitä on mielestään kohdeltu väärin. Samalla on tärkeää muistaa kuulla myös se toinen osapuoli.

Valitettavasti tämän toisen osapuolen kertomus jää mediassa tällä hetkellä varsin vajaaksi. Vain johtajat ja valtion viranomaiset puhuvat. Mihin on jäänyt sosiaalityöntekijöiden ääni?

Miksi tavallinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei kerro työstään ja näkemyksistään mediassa omalla nimellään? Vaitiolovelvollisuus ei vaarannu, jos asioista puhutaan yleisellä tasolla.

Eikö sosiaalityöntekijä halua olla esillä? Vai eikö hän saa? Jos kyse on hänen omasta valinnastaan, sillehän ei sitten mitään voi. On kuitenkin vaikea uskoa, että näin sosiaaliselle alalle on hakeutunut pelkkiä harmaahiirulaisia, jotka eivät uskalla kertoa näkemyksiään julkisesti.

Huolestuttavaa on, jos sosiaalityöstä saavat kunnissa puhua vain pomot. Hehän eivät välttämättä tiedä kovin paljon ruohonjuuritason toiminnasta, joka kiinnostaa suurta yleisöä eniten. Se, joka työtä tekee, tietää parhaiten, ja juuri hänen pitäisi puhua.

Avoimuus ja asioista kertominen rehellisesti poistaisivat monia ennakkoluuloja. Tieto ei lisää tuskaa, vaan ymmärrystä. Salailu ja viranomaisviitan taakse piilottautuminen eivät ainakaan paranna lastensuojelutyön mainetta kansan parissa.

Tämä hetken julkinen kuva huostaanottojen laadusta on kovin yksipuolinen. Siitä puuttuvat sosiaalityöntekijöiden äänet, sanat, kuvat ja nimet. Joko olisi aika tulla esiin? Elämme sentään länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa jokaisella on sananvapaus.