Luottamus ja yhteisöllisyys muuttuvassa yhteiskunnassa

Kirjoittaja: Tuija Kuorikoski, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Lähdetäänpä liikkeelle pienellä ajankuvauksella lapsuuden muistoistani aina tähän päivään saakka. Keski-Pohjanmaa 80-luvulla. Pieni kyläkauppa - jota ei tietenkään enää ole. Sinne suuntasi kulkunsa pieni pojan viikari, joka oli käynyt salaa mummun rahapussilla. Sata markkaa taskussa ja karamellit mielessä viikari saapui kauppaan. Mutta miten kävikään? Tuttu kauppias epäili viikarin äkkirikastumista ja soitti vanhemmille. Viikari palautettiin kotiin ja hän sai asianmukaisen puhuttelun ja häpesi tekostaan. Lähiyhteisö puuttui ja välitti. Rehellisyys voitti.

Kesäinen päivä Kokkolassa eräällä asuinalueella 2010-luvulla. Jäbä heitteli tarkkuusheittoa kivillä naapurin ikkunaan, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Tästä naapurin verenpaine lähti nousuun ja hän kävi nuhtelemassa jäbää asiasta tiukasti, mutta asiallisesti. Kului vartti ja ovikello soi. Jäbä ja hänen isänsä olivat oven takana. Isä vaati naapurilta anteeksipyyntöä, koska jäbälle oli tullut paha mieli nuhtelusta. Naapuri pyysi hämmentyneenä anteeksi miettien uskaltaako mihinkään enää puuttua.

Yhteiskunnassamme korostetaan yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Valitettavasti tuntuu siltä, että pidetään huolta paremmin oikeuksista kuin velvollisuuksista. Onko menty jo liian pitkälle yksilön oikeuksien korostamisessa, jos vanhemmilla on niistä tällainen käsitys? Sama näkyy koulumaailmassa ja synnyttää asetelmia vanhemmat vastaan koulu. Paljon on vaatimuksia koulua kohtaan ja unohdetaan se, kuinka suuri oikeus on pelkästään se, että koulua saa käydä ja vieläpä ilmaiseksi. Opetusta yksilöllistetään resurssien mukaan, mutta joillekin tuntuu olevan tärkeämpää yksilön huomioimista se, saako tunnilla olla pipo päässä.

Kyläkouluja lakkautetaan, lukioita yhdistetään. Koulumatkat ja koulupäivät pitenevät. Lisää kuraattoreita, lisää psykologeja, kuten elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilashuoltolaki velvoittaa. (Keskipohjanmaa 28.1.2014). Pystyykö satojen oppilaiden ja opiskelijoiden joukosta näkemään ne, joilla on hätä? Harvassa ovat pienet kyläkoulut, joissa opettaja tuntee perheet, tietää mitä oppilaan elämässä tapahtuu. Pienessä koulussa opettaja näkee nopeasti oppilaan hädän ja voi puuttua asioihin välittömästi ilman suuremman koneiston käyntiin pyöräyttämistä.

Sakari Möttönen kirjoittaa yhteisöllisyydestä (Hyvinvoinnin uusi politiikka, Hiilamo & Saari toim.) ja luottamuksen tärkeydestä. Hyvinvointitutkimukset osoittavat, että luottamuksen tunteella on yhteys hyvinvointiin. Ihmiset, jotka eivät usko voivansa vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, eivät myöskään luota toisiin ihmisiin, lähiyhteisöön ja julkisiin toimijoihin. Väittäisin, että nykyinen luottamuksen väheneminen yhteiskunnan toimintaan on kytköksissä tähän paisuttamiseen, joka on meneillään. On vaikea luottaa mihinkään ja kehenkään kasvottomassa yhteiskunnassa.

Kilpailun korostuminen yhteiskunnassa on johtanut siihen, että ihmiset ovat jatkuvasti varpaillaan. Yt-neuvotteluista työpaikoilla saa kuulla uutisissa viikoittain. Tilanne ajaa ihmiset pitämään kynsin hampain kiinni omista eduistaan ja me-henki voidaan haudata sotien veteraanien mukana. Luottamus hyvinvointiyhteiskuntaan horjuu. Hyvien ihmisten maa-kokoelma (Pessi & Saari toim.) haastaa siirtymään yksiulotteisesta kilpailukyky-yhteiskunta ajattelusta innovaatioiden tavoitteluun, jotka olisivat eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ympäristön kannalta kestävän kehityksen mukaisia. Tähän on helppo yhtyä. Pelkkä lukujen tuijottelu ei riitä, kun on kysymys ihmisten hyvinvoinnista. Tietoa ja tutkimuksia löytyy, nyt tarvittaisiin eri alojen yhteistyötä uusien näkökulmien luomiseen, jotta voisimme säilyttää luottamuksen hyvinvointiyhteiskuntaan toimivuuteen.

Osallisuus ja ihmisen tuottavuus meiän kylässä..

Kirjoittaja:  Anu Mäkelä-Suoknuuti, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

No mie aattelin ottaa kantaa tähän osallisuuteen, kun on paljon puhuttu miten ihmiset kokee yksinäisyyttä ja irrallaan oloa yhteiskunnasta. Televisiossa ja lehdissä kerrotaan miten yksinäisiä ihmiset on, vaikka ollaan lähempänä toisiamme ku koskaan. Ni mie kerron vähä mein kylästä, ku täst mie tiijän. Tääl myö ollaa kaikki osallisia mein kyläyhteisössä. Ja meil on semmonen kyläyhdistyskin, ni sehä tääl laittaa tuulemaan. Mut ekaks mie kerron vähä näist joistai kyläläisist. Nii, ja samal mie otan kantaa siihe ihmisen tuottavuuteen, mikä on ihan tyhmäst sanottu, mut nii mie oon kuult sanottavan.

No, meil on tos naapurissa sellanen Minna, hää on yksinhuoltaja, ja hoitaa mukuloitaan kotona. No oonha mie kuult jostai et siitäki saap moitteit ku ei töis käy, mut onnellissii nuo mukulat on ku ovat kotona (ja liekö sit mikkää päiväkoti noit huoliskaa ku ovat nii villei, no mut tuo ol vaan kevennys.. Kivoi mukuloit hyö on). Ja mie luulen et muutamist tulloo tutkijoit ku hyö tuol puskissa suurennuslasin kans mylläävät, ties vaik mihi vaarallisseen tautiin keksisivät lääkkeen. No, hyö ovat osallissii mein yhteisöön, ku myö kaik tykätään noist mukuloist, ja kasvatettaa heit koko kylän voimin.

Sit tuos lähel assuu myös Kerttu. Hää on leski, ja hää ja häne edesmenny miehesä olivat sovassa. Miust hyö on tienant yhteiskunnallisest olemisensa, oot sie sammaa mieltä? Hääki kuuluu tähä yhteisöö, myö kaik siellä käyään kahvilla, ku hää tykkää leipoo. Ja harva se päivä nuo kylän mukulat siel ovat, isommat häntä sit autteleevatkin.

Sit meil on kylän varakkain mies, hää ajeloo Mersulla, mut hää on kirurgi joten ajelkoo hää vaan. Kyl hää on rahansa ansaint, ei miust ainakaa olis tommoseen työhön. Hää sit osallistuu mein kyläyhteisöö sillä et mielellään tukkee rahallisest kaikkii hankkeit. Häne pojat tykkää luistella, ja hää maksaa tuon kentän valot. Ni saavat muutki luistella sit.

Sit on mein Pekan ja Leenan poika. Hää on sellane kehitysvammane. Mie oon kuult et heit ei kaikkial arvosteta, ku hyö ei tuo rahhaa yhteisee kunnan kassaa. Mut meil hää tuo kyllä paljo mein kylälle. Hää kuttoo hienoi mattoloit, jot kutteit vaan vie ja matto tullee. Ja sitä hää tekkee sellasii pihatöit, ja pienen palkan hää saa. Mut siit ei enempää, koska mie en oo ihan varma onk se sitä harmaata talloutta, ko jos ei veroja maksa. Sanotaa et hää saa suklaata, koska siit hää tykkää. Kiva nuor mies hää on!

Ni sitä mie täs mietin, et mite sitä ihmisen pitäis sit tuottaa? Ko jos tuottaa onnee toisille, hyvvää mieltä ja autteleepi muita kykynsä mukkaan. Ni eiks se oo tuottavuutta? No, tiijänhä mie et sillä tarkotettaa et tuottas rahhaa kunnan, tai valtion kassaan. Miust se ei oo ainoo ihmisen mittari se, mitä mieltä työ ootte? Onks tää rahamarkkinoijen ja yritysten välisten kilpailujen maailma iskent jo ihmisyyteenkin. Mut tähä loppuu mie toivon et työ pijätte huolta tein kyläläisist, tai sukulaisit, perheestä ja työkavereist, tai iha mihi yhteisöö työ kuuluttekin. Ja jos vaan voitte, ni keksikää mite työ voisitte tein yhteisön kans vaikuttaa mein ja tein yhteisiin asioihi.     

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kirjoittaja: Paula Malaska, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Mamu, pakolainen, terroristi, turvapaikanhakija, neekeri, uussuomalainen, rättipää, pitsanpyörittäjä, ulkolainen, vähemmistö. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 

Fakta. Suomessa on reilu parisataatuhatta maahanmuuttajaa. Vuoteen 2030 mennessä määrän arvellaan kasvavan puoleen miljoonaan. Tämä maamme vähemmistö on tärkeä osa väestöämme ja tulevaisuuttamme. Suurin osa Suomen väestönkasvusta tulee maahanmuutosta ja suurin osa maahanmuuttajista on nuorehkoa, työikäistä ja tervettä. Tällä on positiivinen vaikutus Suomen vanhenevaan väestöön. OECD:n tuoreen selvityksen mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän varoja kuin he sieltä saavat.

Fakta. Suomen vastaanottokeskuksissa ja pahamaineisissa lähiöissä aikaansa kuluttaa tuhansia maahanmuuttajia. Tämä pistää monen perinteisiä arvoja kunnioittavan suomalaisen sapen kiehumaan. -Tulevat tänne elämään verovaroillamme! Moni suomalainen kuvittelee maahanmuuttajien saavan suuria summia ilmasta rahaa jonka me kantaväestönä olemme kovalla työllämme veroprosentteina maksaneet. Sama määrä kuin Suomessa on maahanmuuttajia eli yli kaksisataatuhatta, on Suomessa myös työttömiä. Juuri samoilla verorahoilla heidänkin elämää tuetaan, tai heitä koulutetaan, tai heidän terveydenhuoltoansa kustannetaan ilman että se herättää sen suurempia tunteita.                                                                      

Fakta. Maahanmuuttaja saa lapsilisää, asumistukea, opintotukea ja sosiaaliturvan avustuksia samoin perustein ja saman määrän kuin vastaavassa tilanteessa suomalainenkin. Tästä huolimatta yli 40000 suomalaista on allekirjoittanut nettiaddressin joka vaatii 'ylimääräiset' tuet maahanmuuttajilta pois. Näin suomalainen vaikuttaa ja parantaa maansa elinolosuhteita.

Mitä me, suomalaiset, voimme tehdä että tilanne maahanmuuttajien kanssa paranisi? Itse kääntäisin kysymyksen niin että mitä me voimme tehdä että tilanne maamme asukkaiden kanssa paranisi? Samalla tavalla ongelmia löytyy kantaväestön ihmisistä ja yhteisöistä kuin maahanmuuttajien joukoistakin. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan herätä samanlaisia vihantunteita kuin samat ongelmat maahanmuuttajien joukoissa. Me suomalaiset olemme perinteisesti vaatimattomia, annamme vähästäkin toiselle, pidämme huolta lähimmäisistämme. Nämä periaatteet ovat kantaneet meitä sotien ja muiden vaikeiden aikojen yli. Silti emme haluaisi antaa maahanmuuttajalle tai pakolaiselle kattoa pään päälle. Emme halua ymmärtää millaista kurjuutta ja traumaa sotapakolaisella voi olla taustalla. Ikäänkuin katsoisimme maahanmuuttajia negatiivisten lasien läpi. Kuinka moni tiesi että maahanmuuttajat vastaavat jo kymmentä prosenttia Suomen työvoimasta? Jos ennuste vuoden 2030 tilanteesta pitävät paikkansa, viidesosa työvoimastamme on maahanmuuttajataustaista. Se on jo valtava määrä työntekijöitä joita ilman maamme ei pärjää.

Miksi emme ottaisi mallia maista joissa maahanmuuttajien integroituminen kantaväestöön on hoidettu mallikkaasti? Esimerkiksi Tanskassa on muutaman vuoden ajan tehokkaasti kielikoulutettu maahanmuuttajia jotta heidän on helpompi päästä työelämään. Myös työharjoittelupaikkoja on tarkoituksenmukaisesti lisätty jotta kielikoulutetut maahanmuuttajat pääsevät helpommin työelämään. Jokaisella ihmisellä on perustarve olla tarpeellinen ja hyödyllinen yhteisössään. Tämä tarve on Tanskassa tyydytetty myös maahanmuuttajien osalta. USAn Fort Morganin pikkukaupunkiin tuli lyhyessä ajassa suuri pakolaisyhteisö. Aluksi kantaväestö ihmetteli mm Somalien tapaa kokoontua puistoihin väittelemään ja keskustelemaan. Pakolaisten puutteelliset ajotaidot herättivät keskustelua kantaväestössä. Kaupungin johto ja poliisi ottivat asian hoitaakseen välittömästi. He alkoivat säännöllisesti tavata pakolaisyhteisön johtaijia ja perehdyttivät näiden kautta yhteisöä uuden maan ja kaupungin kulttuuriin, kieleen, ja jopa järjestivät ajotunteja niitä tarvitseville. Pakolaisia varten ei siis luotu uusia rakenteita joilla heidät olisi entisestään eroteltu kantaväestöstä vaan asiat heidän kanssa hoidettiin samalla tavalla kuin kantaväestönkin kanssa.  

        

Näistä tapauksista voisimme Suomessakin ottaa mallia. Suomessa onkin jo perustettu poliisihallituksen ja etnisten vähemmistöjen yhteistyöfoorumi jossa mm Monika-naiset ja Ihmisoikeusliitto ovat mukana. Nämä foorumit ja järjestöt tekevät arvokasta työtä. Jollakin tavalla samankaltaista työtä pitäisi saada tehtyä myös meidän suomalaisten keskuudessa jotta oppisimme katsomaan ihmistä ihmisenä. Naista naisena ja miestä miehenä, lapsea lapsena. Ei ole niitä lapsia ja meidän lapsia. On lapsia jotka kaikki ansaitsevat saman kohtelun ja samat mahdollisuudet, olivatpa heidän sukujuurensa peräisin mistä tahansa.          

  
Loppuun laitan linkin somessa levinneeseen musiikkivideoon joka herättää varmasti monenlaisia ajatuksia. https://www.youtube.com/watch?v=v7ch4mJ51CA#t=14