LAADUSTA JA LASTENSUOJELUSTA

Kirjoittaja: Kaija Jokela, lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Useissa eri tiedotusvälineissä nostettiin toukokuun alkupuolella esille lastensuojelun sosiaalityön kuormittavuus ja asiakasmäärät. Sosiaalisessa mediassa ja uutisoinnissa on keskusteltu pitkään siitä, miten lastensuojelun sosiaalityötä tulisi kehittää, jotta mediassa esillä  olleilta kraaveilta lapsiin kohdistuvilta vääryyksiltä ja laiminlyönneiltä vältyttäisiin. Miten asiat entistä varhemmin saataisiin viranomaisten tietoon, ja miten lastensuojelun sosiaalityötä kunnissa tekevät ja muut lasten ja nuorten asioissa toimivat osaisivat hoitaa tehtävänsä entistä vastuullisemmin.

Sosiaali-ja terveysministeriö julkaisi kuun puolivälissä lastensuojelun laatusuosituksen, joka sisällöllisesti  osoittautui osittain pettymykseksi suositusten jäädessä hyvin ylätasoille vailla konkretiaaa. Paljon puhuttu ja kuntien lastensuojelutyötä tekevien keskuudessa odotettu laatusuositus ei ota kantaa lastensuojelun sosiaalityön suurimpaan kysymykseen- eli siihen, kuinka monta lasta sosiaalityöntekijää kohtaan olisi suositeltava määrä. Laatusuosituksessa asia kuitataan toteamalla, että yhtä sosiaalityöntekijää kohtaan asiakkaana olevia lapsia on liian paljon ja työ koetaan kuormittavana. Puhutaan itsestäänselvyydestä. Samaan aikaan kunnissa kipuillaan sen tosiasian kanssa, että kunnan lastensuojelutyöhön on hankalaa saada muodollisen pätevyyden omaavia työntekijöitä. Yhteiskunta on tehnyt lastensuojelutyötä tekevistä leimaantuneita, empatia kyvyttömiä vallan käyttäjiä,  työmäärästä ja työn kuormittavuudesta puhutaan avoimesti sitä surkutellen ja korostetaan niiden kuntien ”huonommuutta”, joissa sosiaalityöntekijän viroissa ei ole ainoatakaan muodollisen pätevyyden täyttävää sosiaalityöntekijää. Annetaan kuva, että lastensuojelutyö  johtaa ennemmin tai myöhemmin tekijänsä työuupumukseen tai pahimmassa tapauksessa työkyvyn menettämiseen.

Onneksi on poikkeuksena myös kuntia, joissa rakenteet ja puitteet lastensuojelutyötä tekevillä ovat kunnossa, työntekijäresurssi on kohtuullinen ja työntekijät osallistuvat aktiivisesti  työhön liittyvään kehittämistyöhön. Työkaverin, työyhteisön ja organisaation tuki lisää työn mielekkyyttä ja ylläpitää työmotivaatiota siitäkin huolimatta, että arkityö on kaaoottista, vaativaa ja työtä on paljon.  

Lastensuojelun laatusuositus korostaa asiakkaiden ihmisarvoa, perusoikeuksia, lapsen etua ja vuorovaikutusta. Asioita, joita sosiaalityöntekijän yliopistotutkinnon suorittanut ja lastensuojelutyötä ammatikseen tekevä tietää jo lähtökohtaisesti.  Lastensuojelutyötä tekevän, virkavelvollisuutensa ja vastuunsa tunnustavan työntekijän on hankala kuvitella tekevänsä työtä ilman normaalia vuorovaikutusta lapsen, hänen perheensä sekä sidosryhmien kanssa. Lastensuojelutyö on vaativaa työskentelyä, jossa yksittäinen työntekijä pohtii  ja puntaroi tekemänsä työn sisältöä itse ja oman työyhteisönsä kanssa jatkuvasti arvioiden myös työn laatua, sisältöä ja vaikuttavuutta. Aktiivinen työyhteisö kerää säännöllisesti tietoa päättäjille vaikuttaakseen työolosuhteisiin, työn organisoitumiseen työyhteisön sisällä sekä yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa tiedostaen myös sen, että lastensuojelu,  lasten ja heidän perheidensä hyvinvointi ei ole ainoastaan lastensuojelun työntekijöiden vastuulla.

Lastensuojelutyössä kohdataan erilaisia ihmisiä. Jokaisella on omanlaiset haasteensa. Lastensuojelutyön mielekkyys syntyy siitä, että jokaisella asiakkaalla on oma tarinansa eikä asiakasta ja hänen perhettään tai muuta lähipiiriään voi asettaan samanlaiseen muottiin. Lastensuojelussa kohdataan ihminen ihmisenä. Lastensuojelutyöntekijä antaa jokaiseen asiakasasiaan palan omasta persoonastaan päästämättä asiakasta kuitenkaan liian lähelle itseään. Se on ammatillisuutta- olla läsnä, olla vuorovaikutuksessa  ja kuunnella.

Lastensuojelutyö on vastuuta, velvollisuuksia, eettistä harkintaa ja vastavuoroisuutta- aitoa kohtaamista ja läsnäoloa huolimatta arkityön paineista, jatkuvasta kiireestä ja niistä odotuksista, joita yksittäiseen lastensuojelun työntekijään kohdistuu.

Aikuissosiaalityön aika koittaa

Kirjoittaja: Minna Hietala, sosiaalityön maisteriopiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Lastensuojelu puhuttaa paljon ja syystäkin, mutta samalla aikuissosiaalityö ja sen rooli sosiaalityössä ja kansalaisten hyvinvoinnin tukemisessa on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle. Kenties aikuissosiaalityötä ei mielletä yhtä tärkeäksi, koska kyseessä on itsestään vastuussa olevien, aikuisten ihmisten parissa työskentely. Aikuissosiaalityö on kuitenkin antoisaa ja monipuolista työtä, jolla voisi olla monia mahdollisuuksia eri sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilla. 

Toimeentulotuen siirtämisestä Kelalle on keskusteltu vuosia ja nyt ratkaisu on viimein tehty. Perustoimeentulotuki siirtyy Kelalle vuonna 2017 ja sosiaalitoimelle jää täydentävä ja ehkäisevä tuki.  Usein on todettu, että toimeentulotuen käsittely vie liian paljon sosiaalityöntekijöiden ajasta eikä aikaa jää pitkäjänteiselle ja suunnitelmalliselle työlle. Toivonkin, että kunnat pohtivat tulevan muutoksen myötä aikuissosiaalityön asemaa ja käytäntöjä ja kehittävät mm. moniammatillista yhteistyötä. Aikuissosiaalityö määritellään yleensä asiakkaan kanssa yhteistyössä tehtäväksi suunnitelmalliseksi työksi, jolla pyritään parantamaan asiakkaan elämäntilannetta. Lisäksi aikuissosiaalityöhön liitetään yhä useammin kuntouttava näkökulma, jossa tavoitellaan asiakkaan voimaantumista ja osallisuutta. 

Yksi aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen yhteinen asiakasryhmä ovat pitkäaikaistyöttömät. Työttömien palveluverkosto ulottuu eri hallinnonaloille ja on sirpaleinen. Tällä hetkellä on menossa erilaisia kokeiluja, joiden avulla pyritään hahmottamaan uudelleen valtion ja kuntien vastuunjakoa pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä. Te-palveluiden toimistoverkostoa karsittiin vuoden 2013 alussa, mikä hankaloitti pitkäaikaistyöttömien asiointia entisestään. Epäilenkin, että kuntien rooli tulee korostumaan työllisyyden kuntakokeilun jälkeen tavalla tai toisella ja myös aikuissosiaalityön merkitys tulee korostumaan.

Professori Pekka Honkanen puhui aikuissosiaalityön päivillä vuonna 2012 sosiaalisen asiantuntemuksen tarpeesta moniammatillisessa yhteistyössä. Hän toi puheenvuorossaan hienosti esiin sen, kuinka terveyteen liittyvien kroonisten ongelmien hoito vastaanotto- ja sairauskeskeisesti ole toimivaa. Ihminen tulisi nähdä kokonaisuutena ja tässäkin asiakkaan oma voimaantuminen on tärkeää. Honkasen esimerkki terveydenhuollon ja sosiaalityön yhteistyöstä on vain yksi esimerkki, jota voisi hyödyntää myös mielenterveys- ja päihdetyön, sekä vanhustyön puolella. Yhteistyötä varmasti tehdäänkin, mutta toivoisin, että näitä toimiva yhteistyömuotoja esiteltäisiin julkisuudessa ja nostettaisiin näin aikuissosiaalityön profiilia matalan kynnyksen palveluna.

Mielenkiinnolla odotan, millä tavalla Kela ja sosiaalitoimi tulevat tekemään yhteistyötä asiakkaiden hyväksi. Toimeentulotuen siirto ei vähennä sosiaalityöntekijöiden tarvetta, vaan antaa mahdollisuuden nostaa aikuissosiaalityö siihen asemaan, joka sille kuuluisi osana kansalaisten hyvinvoinnin tukiverkostoa.