Normiarkeako?

Kirsti Rahkola
johtava sosiaalityöntekijä
Kalajoen kaupunki

Pari viikkoa sitten luin ilolla paikallislehdestä erään sosiaalityön asiakkaan kirjoituksen. Tämä asiakas oli ymmärtänyt työmme vaikeudet ja lakisidonnaisuuden. Kirjoituksen myötä saimme myös kiitoksen tekemästämme työstä.

99,9 % asiakkaistamme on juuri näitä: avun tarpeessa olevia ja jotka apuamme osaavat arvostaa.  He pyrkivät myös itse olemassa olevin keinoin omaa tilannettaan parantamaan. Yhteistyö tämän asiakaskunnan kanssa on vuorovaikutuksellista ja hedelmällistä. Koemme yhteisiä onnistumisen kokemuksia. Heidän takiaan jaksamme työtämme tehdä ja saada siitä itsellemme työn tekemisen ilon ja nautinnon.

Mutta se yksi promille asiakkaistamme on valitettavasti juuri se pieni joukko jonka takia työntekijät uupuvat, ahdistuvat, kärsivät unettomuudesta, jännittyneisyydestä ja mahdollisesti jopa pidemmän päälle vaihtavat työtä. Esimerkiksi toimeentulotukilakiin perustuvan kielteisen päätöksen saatuaan asiakkaat eivät ymmärrä ratkaisua ja kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. Jos työntekijä ei suostu asiakkaan vaatimuksiin niin tästä seuraa työntekijän uhkailua, kiristystä, herjaamista, henkilökohtaisten ja koko perheen asioiden penkomista, valheiden levittämistä työntekijästä, kotiin seuraamista ja kodin lähellä vaanimista ja jopa tappouhkauksia. Nämä samat asiakkaat tekevät asiattomia valituksia kohtelustaan Aviin ja Valviraan ja lausuntojen antaminen valvontaviranomaisille kuluttaa kohtuuttomasti työntekijän työaikaa. Samoja asioita saa kokea lastensuojelun työntekijä joutuessaan tekemään vanhemmille epämieluisia päätöksiä asettaessaan lapsen edun etusijalle. Vaikkakaan sitä ei heti oivalla niin sopimaton kielenkäyttö, solvaukset, henkilökohtaiset loukkaukset ja nimittelyt katsotaan henkiseksi väkivallaksi. Samaa henkistä väkivaltaa on myös kiroileminen, huutaminen, äänen korottaminen ja uhkailut. Uhkailu voidaan esittää leikillään tai tosissaan, mutta se on aina merkki väkivaltariskistä. Meidän ammattilaisten pitäisi ymmärtää että väkivaltaisuuden syntyyn vaikuttavat yksilön psyykkiset ja biologiset ominaisuudet sekä ympäristötekijät. Väkivalta on usein reaktio tilanteeseen, jossa ihminen kokee avuttomuudentunnetta eikä hänellä ole muita keinoja eikä kykyjä selviytyä vaikeasta tilanteesta. Mutta ymmärrys tilanteessa jossa väkivalta kohdistuu omaan itseen ? Henkinen väkivalta saattaa aiheuttaa työntekijälle unettomuutta, jännittyneisyyttä ja muita psyykkisiä oireita.

Meillä on säädetty lait esimerkiksi asiakkaan asemasta ja oikeuksista ja hallintolaki hyvän hallinnon toteuttamiseksi. Missä on laki joka suojaa työntekijää mieleltään häiriintyneiltä asiakkailta? Asiakkailta joiden ymmärrys ei riitä siihen että he itse toimivat väärin?  Asiakkailta jotka sysäävät kaiken vastuun elämästään sosiaalityöntekijöille? Asiakkailta jotka eivät ymmärrä syyllistyvänsä itse henkiseen väkivaltaan?

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työntekijän turvallisuudesta. Mutta myös työnantaja on usein neuvoton mieleltään häiriintyneen asiakkaan kanssa. Työntekijälle tarjotaan ymmärrystä, vaihdetaan työntekijää, ”koeta kestää” asennetta ja tarvittaessa työnohjausta. Poliisi on asiassa voimaton kun mitään ns. rikosta ei ole vielä tapahtunut. Fyysiseen väkivaltaan puututaan yleensä välittömästi mutta henkiseen väkivaltaan avun hakeminen ja saaminen on vaikeampaa.

Työpaikkaväkivaltaan tulee kiinnittää aina vain yhä enemmän huomiota. Työssä koetulla väkivallalla on vaikutusta sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen: fyysisen terveyden lisäksi sillä on vaikutusta myös henkiseen hyvinvointiin, sillä väkivalta ja sen uhka vähentävät työviihtyvyyttä ja työssä jaksamista. Työväkivallan uhka tulisi huomioida jo sosiaalityön koulutusvaiheessa jotta uusi nuori työntekijä uskaltaisi heti niin fyysistä kuin psyykkistäkin väkivaltaa kokiessaan apua hakea.

Suunnitelmista on moneksi!

Katri Viitasalo

yliopistonopettaja

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Laadukas sosiaalityö on suunnitelmallista. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä, eikä taida olla edes liioittelua sanoa, että suunnitelmallisuus on yksi keskeisistä suuntauksista, joihin sosiaalityötä juuri nyt halutaan viedä. Suunnitelmalliselta sosiaalityöltä odotetaan perusteltuja ja vaikuttavia väliintuloja. On oltava tietoa siitä, millaista apua on tarkoituksenmukaista tarjota missäkin tilanteessa, ja mitä tarjotulla avulla saavutetaan. Ammatillisen toiminnan suunnitelmallisuus vahvistaa myös työn ammattieettistä perustusta ja eettisten vaatimusten täyttymistä.  Omaa ammatillista toimintaa, päätöksentekoa, sen perusteita ja oikeudenmukaisuutta pohditaan tarkoin, kun toimitaan suunnitelmallisesti. Mutta mitä suunnitelmallisuus tuo sosiaalityön arkisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa? Mikä suunnitelmien tarkoitus siinä oikein on? Vain yksi lomake lisää täytettäväksi ja byrokratiaa palvelemaan?

Asiakastyössä laaditaan lukuisia suunnitelmia, niitä on moneen tarkoitukseen ja monensisältöisiä. Puhun tässä sosiaalityön suunnitelmista yleisesti. Sosiaalityöntekijälle suunnitelma toimii työvälineenä, joka suuntaa työskentelyn tavoitteita asiakaskohtaisesti. Siinä suunnitelma puoltaa paikkansa, vaikka suunnitelmia on turha laatia yksinomaan työtekijän tarpeita ajatellen. Sosiaalityötekijän näkövinkkelistä katsottuna usein kiireinen työtahti ja suuret asiakasmäärät myös estävät suunnitelmien tekemisen ja suunnitelman laatiminen jää ”suunnitelmatasolle”. Tärkeä ja tärkein näkökulma suunnitelmiin on apua vailla olevan ihmisen tarpeet ja se, mitä tarkoitusta varten ja miten suunnitelma tehdään. Ihmiselle, joka sosiaalityön apua tarvitsee, suunnitelma voi toimia eräänlaisena sopimuksena sosiaalityöntekijän kanssa. Se kertoo siitä, mitä sosiaalityön tarjoaman avun keinoin tavoitellaan. Apua hakevan ihmisen ja sosiaalityöntekijän väliseen vuorovaikutukseen se tekee ”virallista” tilaa yhteiselle tavoitteidenasettelulle. Näiden tavoitteiden lähtökohtana on ihmisen elämän tilanne. Ihmisen arki ja siellä ilmenevät ongelmat tai haasteet ovat todellisuutta, jonka kanssa suunnitelman on tarkoitus resonoida. Suunnitelman yhteys arkiseen elämään on a ja o. Jos suunnitelma ei rakennu ihmisen arkisiin kokemuksiin, muodostuu siitä paperi, joka palvelee kenties työtekijää, mutta mahdollisuudet tukea muutosta ihmisen elämässä jäänevät hatariksi. Kun suunnitelma resonoi ihmisen arkisen elämän kanssa, rakentaa se samalla sosiaalityötä niin, että ihmisen arkinen elämä on työskentelyn lähtökohta ja perusta. Tarkoituksenmukaisella tavalla ja aidossa yhteistyössä laadittu suunnitelma voi tämän mukaan tarjota sekä sosiaalityöntekijälle että sosiaalityön palvelua tarvitsevalle ihmiselle mahdollisuuden siirtyä byrokratiaa painottavasta työskentelystä askelen verran lähemmäs ihmisen arkea. Parhaimmillaan suunnitelmat raottavat osallisuuden ovea sosiaalityössä.

Puhutaanko samaa kieltä?

Leena Iisakkila

Perhepalvelujohtaja

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja sanastokeskus TSK ovat käynnistäneet hankkeen, jossa täydennetään sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanastoa ja laaditaan sosiaalihuollon taloudellisen luokituksen sanasto. Sanastojen tavoitteena on käsitteiden ja termien valtakunnallinen yhtenäistäminen. Luokitusten ja sanastojen yhtenäistäminen on hyvä asia  ja myöskin järkevää ,  kun asiaa ajattelee ammattilaisnäkökulmasta.  Ohjeistuksilla ja yhtenäisillä  kriteereillä  samoista asioista puhutaan ja kirjoitetaan samoilla termeillä ja käsitteillä. Tällä on suuri merkitys tiedon näkökulmasta  tutkittaessa ja vertailtaessa  esimerkiksi  erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Haasteena näkisin  kuitenkin sen,  miten saadaan  käsitteet  ymmärrettäviksi asiakastilanteissa . Usein tulee tilanteita, joissa työntekijä huomaa puhuvansa siten, että  asiakas ei ymmärrä mistä puhutaan tai ymmärtää asian eri tavalla kuin mitä työntekijä tarkoittaa. 

Esimerkki 1:  Asiakas soittaa sosiaalitoimistoon ja on tyytymätön toimeentulotukipäätöksen, koska hänelle ei ole maksettu perusosaa toimeentulotukena.  Asiakas  on sitä mieltä, että hänen käyttöönsä kuuluu jäädä perusosan määrän verran rahaa. Siinä sitten työntekijän pitää ymmärrettävästi  selvittää miten, toimeentulotuki määräytyy.  

Esimerkki 2 : Asiakastilanteessa kysytään, miten paljon asiakas käyttää päihteitä.  Tähän kysymykseen asiakas vastaa, että ei käytä päihteitä ollenkaan mitä nyt olutta ottaa. Ilmeisesti asiakas ei  ajatellut oluen  olevan  päihdyttävä aine.

Esimerkit kuvaavat niitä arkipäivän tilanteita, joihin törmäämme aina silloin tällöin.  Työn imussa ei aina muista  tarkistaa, tulinko oikein ymmärretyksi .  Entäpä jos asiakkaan äidinkieli ei olekaan suomi, miten silloin saadaan asiat selvitettyä.   Asiantuntijuuden ja ammattilaisuuden pohjaksi tarvitsemme kyllä  yhtenäisiä käytäntöjä ja termejä, mutta  emme saa piiloutua” ammattislangin” taakse, jotta  väärin ymmärryksiä puolin ja toisin ei tulisi. Työntekijän ammatillisuutta  osoittaa se, että vaikeistakin asioista pystyy puhumaan   selkeästi ja niiden oikeilla nimillä.  Ammatillisesti selkeän  puheen opettelu vaatii tietoista harjoittelua ja hyvää tilannetajua, koska asioita pitää pystyä ilmaisemaan  eri tilanteissa ja eri asiakkaille eri tavalla.  Näin menetellen mahdollisestaan  asiakkaalle riittävä tieto ja lisätään osallisuutta omien asioidensa hoitoon.

Nuorison osallisuuden puolesta – mutta kenen ehdoilla?

 

 

Tuomo Kokkonen 

tutkija

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Niin Euroopassa kuin Suomessakin polttavaksi sosiaaliseksi kysymykseksi on noussut nuorison ja nuorten aikuisten ajautuminen työelämän ulkopuolelle.  Nuorisotyöttömyys on vakiintunut useimmissa Euroopan maissa tasolle jossa se on vähintään kaksinkertainen aikuisväestön työttömyyteen nähden, ollen tyypillisesti 20-50%.  Suomessa nuorisotyöttömyys on eurooppalaisittain suhteellisen alhaista, noin 25%, mutta täälläkin ongelman vaikeutta korostaa se, ettei nuorilla useinkaan ole oikeutta nauttia samantasoisesta sosiaaliturvasta kuin vanhemmilla ikäluokilla. Köyhyys nuorten keskuudessa on syvempää kuin muun väestön keskuudessa ja yhä kasvava osa heistä on ajautumassa kokonaan kaiken julkisen elämän ulkopuolelle, mukaan luettuna työn lisäksi koulutus.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa olemme tutkineet kaikkein heikoimmassa asemassa olevien  nuorten ja nuorten aikuisten elämäntilannetta Suomen akatemian rahoittaman PalKO -hankeen kautta. Hankkeen puitteissa olemme kiinnittäneet erityisesti huomiota nuorten osallisuuteen palvelujärjestelmässä. Aineistoina tutkimuksessa on käytetty niin hallinnon asiakirjoja kuin nuorten ja työntekijöiden ryhmähaastatteluitakin. Ehkä tärkein osa PalKO –hanketta on kuitenkin Kokkolassa ja Jyväskylässä tapahtuva osallistava toimintatutkimus, jonka avulla olemme tutkineet mahdollisuuksia kehittää palvelujärjestelmää suuntaan jossa se ottaisi paremmin huomioon nuorten näkemykset omasta elämäntilanteestaan ja tulevaisuudestaan, ja siten aidosti aktivoisi nuoria.

Tutkimusprosessin kestäessä PalKO:n toiminta on kiertynyt yhteen vuoden 2013 alusta käynnistyneen nuorisotakuu –ohjelman kanssa. Tarkoituksenamme ei ole suoranaisesti arvioida nuorisotakuun toteutumista Suomessa, mutta on selvää, että keskustelu nuorten osallisuudesta ottaa väistämättä kantaa tämän politiikkaohjelman toteutumiseen. Nuorisotakuu lupaa nuorille ennen kaikkea osallisuutta työmarkkinoilla ja koulutuksessa. Sen mukaan nuorille alle 25-vuotiaille työnhakijoille, ja alle 30–vuotiaille vastavalmistuneille, tulee tarjota työtä koulutusta tai erilaisia tukitoimia viimeistään kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen.

Tätä kirjoittaessa eletään vaihetta jossa nuorisotakuun toteutumisen arviointi on käynnistymässä. Aihetta käsiteltiin myös PalKO:n  Kokkolan yliopistokeskuksessa 4.11 järjestämässä keskustelutilaisuudessa jossa niin nuoret, nuorisotakuuta toteuttavat työntekijät kuin päättäjätkin pohtivat asiaa yhdessä. Tilaisuuden keskeistä antia oli kokemusasiantuntija Maija-Liisa Mattilan esitys nuorten palveluidenkäyttäjien kokemuksiin nojautuvasta kannustavasta esitesarjasta. Esitteiden ensimmäinen osa käsittelee masennusta ja mielenterveysongelmia, toinen osa päihderiippuvuuksia ja kolmas toimeentulon ongelmia. Lisäksi Kokkolan nuorisotoimen johtaja Ronnie Djupsund esitteli nuorisotakuun toteutumista Kokkolassa sekä siihen liittyviä haasteita.

Maija-Liisa Mattilan nuorten esitehanketta koskevassa puheenvuorossa korostui havainto siitä se, että vaikka nuoriin huomionsa kiinnittävä palvelujärjestelmä onkin perusvireeltään aktivoiva ja toimintaan kannustava, ovat sen käytännöt usein aivan päinvastaisia. Aktivointiin liittyvien toimenpiteiden aikataulut ovat nuorten palveluiden käyttäjien kokemuksen mukaan usein pakkotahtisia ja ylhäältä määrättyjä. Ne eivät ota huomioon nuoren elämäntilannetta ja toimintakykyä. Lisäksi toimeentulotuki muodostaa ansan jossa lyhytaikaisten tai osa-aikaisten töiden vastaanottaminen usein käytännössä heikentää toimeentuloa.

Hieman vastaavankaltaisia pohdintoja esitti myös nuorisotoimen johtaja Ronnie Djupsund. Hän kritisoi nuorisotakuun täytäntöönpanossa kunnille suunnattua kehotusta ratkaista ongelmat yhteistyöllä – niin kuin yhteistyötä ei olisi aikaisemminkin tehty. Edellytyksiä paikallisen tason toiminnan kehittämiselle heikensi myös se, että nuorisotakuuseen liittyvät lisäresurssit olivat varsin vähäiset ja samaan aikaan ajoittunet lakimuutokset ja TE-hallinnon uudelleenjärjestelyt suuntasivat palvelujärjestelmän huomiota palveluiden tuottamisesta organisatorisiin kysymyksiin.

Kaikista ongelmista huolimatta on selvää, ettei nuorisotakuu ole sinänsä huono hanke, vaikka sen toteutumista nimenomaan kaikkein eniten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kohdalla onkin syytä olla erityisen huolissaan. Nuorisotakun muodostama esimerkki avaa kuitenkin yleisemmän näköalan siihen miten osallisuutta edistävää politiikkaa suomessa tehdään. Edistetäänkö osallisuutta järjestelmän ja talouden ehdoilla sen sijaan, että kuunneltaisiin kansalaisia, palveluiden käyttäjiä ja paikallisyhteisöjä? Mikäli näin on, se saattaa selittää sen PalKO –tutkimushankkeessa muissakin yhteyksissä usein esiin nousseen havainnon, että unelma Suomesta globaalin talouden menestyjänä on ottamassa ensisijaisen aseman myös niillä politiikkalohkoilla joiden varsinaisena tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaelämän demokraattisuudesta tasa-arvoisuudesta.

Palko -hankkeen sivut:
http://www.chydenius.fi/tutkimus/yhteiskuntatieteet/sosiaalityon-tutkimus/hankkeet/palko-hanke