Sosiaalityö kriittisessä kunnossa valmis sote –alueisiin?

Sosiaalityöstä on kirjoitettu viimeisen vuoden aikana useita kertoja mm. Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä. Kirjoitukset ovat koskettaneet useimmin lastensuojelussa tehtävää sosiaalityötä. Sävy kirjoituksissa on ollut pääsääntöisesti kriittinen, pahimmillaan sosiaalityön osaajia loukkaavaa ja kykyjä aliarvioivaa. Kirjoitusten sävy on pikku hiljaa muuttunut kritisoimisesta resurssien vähyyden ihmettelyksi. Jo on aikakin. Toki sosiaalityötä on syytä seurata ja arvioida kriittisesti – käytetäänhän siinä työssä todella vaikuttavaa valtaa. Erityisesti asiakkaan oikeuksia arvioiva ja tukeva keskustelu on tärkeää myös meille sosiaalityön ammattilaisille. Paljon arvostellussa lastensuojelutyössä käytetään yhtä yhteiskunnan voimallisinta puuttumisen keinoa lapsen elämään ja vanhemmuuteen puuttumista. Kun lapsi joudutaan ottamaan pois perheestä, on sille oltava aina lapsen edusta lähtevät perustelut.

Kriittisissä arvioinneissa ei ole juurikaan pohdittu mistä sosiaalityön ”alennustila” johtuu.  Voisiko sosiaalityön laadun ongelmissa olla kyseessä  ”resurssipula”,  sama kuin terveydenhuollon laatuongelmissa (aina on pula lääkäreistä ja hoitajista). Terveydenhuollon ongelmien yhteydessä ei käytetä juurikaan huonon hoidon laadun selityksenä esim. ammattiosaamiseen liittyviä puutteita tai työn vaikuttavuuden heikkoutta. 

Sosiaalityö on useissa yhteyksissä todettu olevan kriisissä. Esimerkiksi vuonna 2009 entinen Etelä-Suomen lääninhallitus käytti termiä ”katastrofaalinen tilanne” joidenkin kuntien osalta. Suomessa on kuntia, joissa ei ole yhtäkään pätevää sosiaalityöntekijää tai sosiaalityötä johtaa muu kuin sosiaalityön koulutuksen saanut esimies.  Tästä huolimatta ei ole tilanteeseen ole juurikaan moittimista lukuun ottamatta reagoitu. Sosiaalihuollon ylin yhteiskunnallinen toimija sosiaali- ja terveysministeriö ei ole yksittäisiä kommentteja lukuun ottamatta ainakaan julkisesti asettunut tukemaan tai puolustamaan sosiaalityötä.  

Jatkuvan kritisoimisen ja arvostelun sijaan sosiaalityössä tarvitaan myös voimaannuttavaa kannustamista ja sosiaalityön menetelmien kehittämistä. Suuri työntekijävaihtuvuus, suuri työtaakka, jatkuva tunnekuormi-tus, riittämättömyyden tunne  ja kiire, ovat syitä miksi ei pystytä juurikaan panostamaan sosiaalityön sisällön kehittämiseen. Niissä kunnissa, joissa resurssit ja johtaminen ovat kunnossa sekä sosiaalityön koulutus ovat lähellä, pystytään tekemään työtä pitkäjänteisemmin.  Eri lainsäädäntömuutoksilla on sosiaalityöntekijöiden vastuuta kasvatettu ja ollaan kasvattamassa, mutta vastuunkantajien harteet alkavat olla niin kasassa, että romahtaminen on alkanut.  Tämän taakan päälle tuodaan jatkuvasti kielteistä julkisuutta ja kritiikkiä.  Siinä riittävästi syytä hakeutua muihin ”kevyempiin” ja usein myös paremmin palkattuihin työtehtäviin.

Kuntien sosiaalityön viroista on 25-30 prosenttia täyttämättä tai niitä hoidetaan epäpätevien työntekijöiden avulla.  Näitä  epäpätevien työntekijöitä kuitenkin arvioidaan  pätevinä toimijoina (eihän arvioija tiedä tai ole ottanut selvää, onko tekijä pätevä työhönsä). Sosiaalialan ammattilaiset eivät voi julkisesti puolustautua (eivät jaksa) yksittäisissä asiakasasioissa, vaikka juuri niillä epäkohtia nostetaan esille. Epäpäteviä työntekijöitä ei voi syyllistää, jonkunhan työt on tehtävä.  Yliopistoista valmistuu päteviä sosiaalityöntekijöitä, mutta suunta ei aina ole kohti kuntia.

Meneillään olevassa sote –piiri keskustelussa on keskustelu painottunut täysin erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon resurssien turvaamisen. Kuitenkin tavoitteena on rakentaa sosiaali- ja terveyspiirit. Selvityshenkilöiden raporteissa muistetaan mainita sosiaalipalvelut, mutta he eivät ole pystyneet ottamaan kantaa niiden laajuuteen, asemaan ja sisältöön osana sote -piirejä. Uusi lakia valmisteleva työryhmä koostuu pääasiassa kaukana asiakastyöstä olevista erikoissairaanhoidon kuntayhtymäammattilaista ja useimmat terveydenhuollon työkokemuksella. Voidaanko heiltä edes edellyttää kykyä ymmärtää sosiaalihuollon palvelujen kokonaisuutta ja sisältöä, puhumattakaan palveluihin liittyvien palveluprosessien ja lainsäädännön tuntemusta? Sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen asema ei siten ole sote –piirikeskustelussa kovin positiivista tulevaisuutta lupaava. Jääkö sosiaalipuolelle mopen osa?

Sote -piiri valmistelussa on viimeiset hetket ottaa mukaan sosiaalipalvelujen asiantuntijoita. STM:ssäkin  on puutteita sosiaalihuollon tuntemuksen osalta. THL on pitkälti terveydenhuollon palveluja tukeva organisaatio, vaikka sen tehtäviin kuuluu hyvinvoinnin edistäminen kokonaisuudessaan. Molemmat ministerit ovat keskittyneet huolehtimaan julkisissa puheissaan terveydenhuollon palvelujen turvaamisesta. Sosiaali –sana on mukana vain sosiaali- ja terveyspiirikäsitteessä. Ministerien tulisikin nyt kertoa julkisesti mihin he sitoutuvat ministeriön vetäjinä sosiaalipalvelujen kehittämiseksi sote –piirien muotoutuessa. Miten sosiaali- ja terveysministeriö asemoi sosiaalipalvelut osana piirejä?

Erkki Penttinen, Tulosaluejohtaja, sosiaalityö ja perhepalvelut,Vaasan kaupunki