Arvokkuutta vanhustenhoitoon

Kirjoittaja: Marjaana Salmenoja-Biskop, sosiaalityön opiskelija, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
 

Miten haluaisit elämäsi ehtoopäivät viettää? Sängynlaidat ylhäällä terveyskeskuksen vuodeosastolla maaten, vaipat märkinä? Ehkäpä kuitenkin mieluummin vanhainkodissa, omassa huoneessa, jossa saat nauttia suurimman osan aterioistakin yksin tapaamatta muita ihmisiä kuin hoitajat heidän auttaessaan sinut aamulla pyörätuoliin ja illalla pois pyörätuolista? Iltapala nautitaan klo 19 ja aamupala klo 8. Väliin jäävä aika nukutaan. Tai ehkäpä kuitenkin omassa kodissasi? Hoitajat käyvät aamuin illoin, viipyvät molemmilla kerroilla 10 minuuttia. Iltakäynti voi olla klo 19 tai se voi olla klo 22. Koskaan et varmasti tiedä. Hoitajilla on kiire, joten yrität olla valmiina heidän tullessaan. Et uskalla mennä edes wc:hen, sillä hoitajat saattavat tulla juuri silloin ja ovat sitten hermostuneita, kun joutuvat odottamaan auttaakseen sinua iltapesussa ja yöasun pukemisessa.

Laitoshoito tulee yhteiskunnalle kalliiksi, eikä se ole kaikille ikäihmisille parhaiten soveltuva hoitomuoto. Monissa kunnissa laitoshoitoa onkin alettu purkaa, samaan aikaan pitäisi kuitenkin lisätä kotiin annettavia palveluita, ettei käy niin kuin mielenterveyspotilaille pari vuosikymmentä sitten. Laitospaikkoja vähennettiin, mutta avohoitoa ei kehitetty samaan tahtiin, minkä johdosta moni jäi heitteille.

Joulukuussa 2013 ilmestyneessä Kansan Uutisten verkkolehdessä Helsingin kaupungin kotihoidossa työskentelevä lähihoitaja kertoo arjestaan: hoidettavat vanhukset ovat yhä huonokuntoisempia, eikä hoitajilla ole heille koskaan riittävästi aikaa. Hoitajilla on liki parikymmentä asiakasta työvuoron aikana, vaikka ideaali olisi alle 10. Henkilökunnan vaihtuvuus on suurta, mikä on omiaan lisäämään etenkin muistisairaiden vanhusten ahdistusta.

Oleellista ei niinkään ole, hoidetaanko kotona pärjäämätön vanhus jossakin suuren laitoksen kodinomaisessa yksikössä, pienemmässä ryhmäkodissa vai peräti perhehoidossa. Tärkeintä on se, miten vanhus kohdataan: arvokkuus ja yksilöllisyys. Kun muistisairaan tai fyysisesti hauraan vanhuksen annetaan osallistua päivittäisiin askareisiin voimiensa mukaan, toimintakyky säilyy parempana, mikä puolestaan keventää tarvittavia hoitotoimenpiteitä. Pieni, mutta tärkeä asia on esimerkiksi, että annetaan vanhuksen annostella itse ruoka lautaselleen. Vaikka vanhus olisi taantunut monilta taidoiltaan lapsen tasolle, ei kohdella häntä lapsena.

Perhehoito-lehti esittelee eri puolilla Suomea sijaitsevien perhekotien toimintaa. Kokemukset perhehoidosta ovat positiivisia, ja tätä hoitomuotoa olisikin syytä kehittää edelleen. Vaarana on kuitenkin hoitajien uupuminen, kun työtä tehdään vuorotta vuoden ympäri. Maahamme pitäisi luoda lomitus- ja varahoitojärjestelmä, niin että hoitajat saisivat välillä hengähdystauon mittaamattoman arvokkaasta työstään.

Vanhustenhoidon kehittämiseksi tarvitaan taloudellisia resursseja, mutta ennen kaikkea tarvitaan asennemuutosta. Joulukuussa 2010 ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä kerrotaan Ulvilassa sijaitsevasta Pappilanniemen palvelutalosta, jonka asiakaslähtöisyyttä kuvaa loistavasti palvelutalon johtajan kommentti: ”Vanhukset eivät asu meidän työpaikallamme, vaan me olemme töissä vanhusten kotona.” Yksinkertainen, mutta upea oivallus! Kunpa siinä vaiheessa, kun en enää pärjää kotona, pääsisin hoitopaikkaan, jolla on vastaava motto!